sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Kokemuksia Airbnb:stä

Olemme jokaisella Jenkkireissulla käyttäneet Airbnb-palvelua. Kyseessähän on siis verkkosivusto,  jossa ihmiset vuokraavat pääasiassa kotejaan ja huoneita matkailijoille. Airbnb-sivustolle rekisteröidytään ja tunnistaudutaan käyttäjäksi ja majoituspaikoista/majoittujista annetaan palautetta molemmin puolin.

Ensimmäinen Airbnb-kokemuksemme oli Los Angelesissa ja oli tuolloin otimme pelkän huoneen asunnosta, joka kokonaisuudessaan oli vuokrakäytössä. Olimme todella tyytyväisiä majoituksen valintaan, sillä budjettimatkailijoina majoitus ei aina ole se prioriteetti numero yksi. Toki perusasiat pitää olla kunnossa ja siksi kannattaa aina lukea palautteet asunnosta. Itse valitsen asunnot monesti sijainnin, toimivan internet-yhteyden, ilmaisen pysäköinnin ja keittiön perusteella. Plussaa on tietysti hyvä sänky ja yksityisyys. Toisinaan asunnot on kokonaan Airbnb-asukkaiden käytössä ja osa vuokraa kodeistaan huoneita. Kuten alla San Diegon asunnossa, jossa isäntäperheen lapset olivat lentäneet maailmalle ja he vuokrasivat isosta omakotitalosta kolmea huonetta Airbnb-vieraille. Kaikki liikuimme eri aikaan ja sain päivällä ottaa rauhassa tyhjän talon takapihalla aurinkoa, kun Antti teki töitään.  
Airbnb-huone San Diegossa
Airbnb-asunnon etupiha San Diegossa
Airbnb-asunnon takapiha :D



Minulle on tärkeää että voi laittaa aamupalaa

Joskus asunnossa on muitakin asukkaita ;D
Olemme siis käyttäneet Airbnb-palvelua tähän mennessä 10 kertaa, emmekä ole kertaakaan pettyneet. Jos luet palautteet huolella, tiedät mihin olet menossa eikä odotukset ole 5*-tasoa vaan realistiset. Joskus siivouksen tasossa on ollut puutetta (siis kerran ollut, mutta tämäkin oli tiedossa ja muut puitteet; uima-allas ja ympäristö, olivat suuremmalla painoarvolla). Välillä otamme pelkän huoneen ja toisinaan isommalla porukalla koko asunnon/talon. Kannatta lukea myös asunnon säännöt, joskus maksetaan siivouksesta, joskus tuo siivooja olet sinä (näkyy myös hinnassa). Tämäkään ei siis tule yllätyksenä, kun huolella luet mitä asunnosta kirjoitetaan ja mitä hintaan sisältyy ja millaisia mukavuuksia on. Olen siis ollut todella tyytyväinen palveluun ja tulemme sitä jatkossakin käyttämään. Joskus on tietysti kiva olla hotellissa ja ns. päästä valmiiseen pöytään. Useimmiten matkamme koostuvatkin molemmista, eli hotellit+Airbnb. Kuten myös tuleva reissumme...

Hotelleissa on puolensa (The Point resort and spa Orlando)


Mutta Airbnb-asunnoissa on tunnelmaa

Plussana saa tutustua paikallisiin :D


lauantai 10. joulukuuta 2016

Unelmien matka vol 3 -lento-ongelmia

Kesällä vanhempieni luona iltaa istuessa saimme taas kuningasajatuksen, uusi reissu Floridaan ja Karibian risteilylle. Olemme vanhempieni kanssa reissanneet Thaimaan suunnalla ja nyt heillekin olemme saaneet kipinän kohti Jenkkilää. Tällä kertaa kohteeksi valikoitui Karibian risteily ja ajankohdaksi suunnittelimme helmikuuta 2017, jolloin kaikkien on todennäköistä saada lomaa eikä hinnat ole pilvissä. Kokoonpanoon lisättiin vielä pari äidin sukulaisia. Ennennäkemätön reissu edessä siis... ja kuten ennenkin mahdollisimman edullisesti tietty!

Reissun suunnittelu alkoi heinäkuussa risteilyn varaamisesta. Päädyimme 5 päivän Karibian risteilyyn Royal Caribbeanin Navigator of the Seas -aluksella. Tällä kertaa vertailujen tuloksena Royalilla oli paras tarjous (-40 % hinnoista kun varasimme risteilyn heinäkuussa, suosittelen siis olemaan ajoissa ;)! Edellisen kerranhan olimme Carnivalilla, eikä sekään huono vaihtoehto ole, mutta tällä kertaa parvekkeellinen hytti tuli halvemmaksi Roaylilla. Ystävämme, perhe K (kokeneet reissaajat), kehuivat Royalin laivoja, joten luottavaisin mielin suunta sinne. Alle viikon risteilyllä aika ei ehdi käydä pitkäksi ja näemme kuitenkin muutaman mielenkiintoisen kohteen: Nassaun Bahamalla ja Cozumelin Meksikossa sekä kaksi meripäivää. Juuri sopiva reissu tälle poppoolle.

Edellisen risteilyn reitti

Lisää kuvateksti

Carnivalin Victory laiva

Nassau

Laivalla on kiva saunoa

Tuulitukka risteilee, tätä iloa luvassa Helmikuussa 2017


Seuraavana oli tietenkin lentojen bongaaminen ja saimmekin varattua Supersaverin kautta Virgin Atlanticin edulliset (411 euroa/hlö vaihto Lontoossa) lennot elokuussa-16. Aiemmasta kokemuksesta tiedän, että lentoaikataulut muuttuvat lähes poikkeuksetta. Siksi otimme lennot reippailla vaihtoajoilla (3-5 tuntia). Sainkin sähköpostia Supersaverilta muutama viikko sitten, että lentoajat ovat muuttuneet ja vaihtoajat olivat 15 ja 25 MINUUTTIA! Mitä ihmettä!? Eihän siinä ehdi vaihtaa Heatrowlla, ei edes Kuopion kentällä. 

Niinpä vaihtoehtona oli suostua muuttamaan lentoaikoja tai perua lennot. Yritin kaikkeni (mm. pari puhelua Supersaverin puhelinkeskukseen Intiaan oli kova paikka minun englannin kielentaidoilla), jotta olisimme saaneet uudet lennot, mutta Supersaver melko nihkeästi tarjosi vaihtoehtoja. Menolento ei ollut ongelma, olimme valmiita olemaan Lontoossa yön, mutta paluulennon aikaistaminen päivällä ei ollut vaihtoehto, sillä risteilisimme vielä Karibialla (alunperin lennot oli varattu samalle illallle, kun saapuisimme satamaan). Tämän seurauksena meillä ei nyt ole lentoja Miamiin... 

Mitä tästä opimme? Hyvät tarjoukset eivät aina ole paras vaihtoehto. Liika pihistely voipi viedä hermot ja lomasuunnitelmat menee uusiksi... onneksi olen melko rennolla fiiliksillä ja kaikki ovat nyt varautuneet budjetin korotukseen, sillä lentoja emme enää tuohon hintaan saa. Olisi Norweagianilla ollut juuri pari päivää sitten lennot Fort Lauderdaleen 299 €/henki, mutta lähtöpäivät eivät sopineet meille eikä tuo Fort Lauderdalen kenttä ole kovin hyvä vaihtoehto, kun auto on vuokrattu (ja maksettu) Miamin kentältä. En siis aio enää käyttää Supersaveria, mikäli sen pystyn välttämään... eihän aikataulujen muuttaminen toki heidän vika ollut, mutta silti olen vähän pettynyt heidän toimintaansa. Nyt sitten odotellaan rahojen palautumista ja uusia lentotarjouksia. 

  

tiistai 22. marraskuuta 2016

And the story continues...

Onpas aika vierähtänyt nopeasti tuosta 1.5 vuoden takaisesta reissusta. Nyt näin sumuisena (märkäisenä, pimeänä) marraskuisena päivänä ikävöin aurinkoon ja lämpöön ja siksipä tämä blogikin jälleen aktivoituu ja voimme palata entisiin sekä tuleviin reissuihin. Nimimerkillä krooninen matkakuume.

Olemme tässä 1.5 vuoden aikana ehtineet piipahtaa useammalla maapallon kulmalla (Thaimaassa, Prahassa ja äiti-tytär aikaa Kanarialla sekä Budabestissä), mutta tärkeimpänä tietysti reissu Floridaan. Kyllä, jäimme koukkuun! Joulukuussa 2015 Thaimaan lomalla netistä tupsahti lentotarjouksena AirFrancen lennot Miamiin 330 €/hlö, joten eihän noihin voinut olla tarttumatta... eli kesäloma reissu oli suunnitteilla. Teimmekin kaveripariskunnan kanssa kesäkuussa 2016 parin viikon pyrähdyksen Miamiin ja Orlandoon. Upea reissu ja kuvasaldoa siitä:

Tuttu Clay hotelli


Autolla kohti Orlandoa maisemia ihastellen


Tänne on vaan pakko päästä aina uudestaan: UNIVERSAL STUDIOS




Välillä piti vähän levätäkin puistopäivien välissä Orlandossa


Eka visiitti Disneyn Downtowniin, eikä suinkaan viimeinen :)

La Nouba show -WOW!




Takasi Miamiin, tuli vähän vettäkin välillä... 













Ocean drive iltavaloissa

Tälläisiä ne nosti ylös laiturilta ja päästivät takasi mereen :( 
Joku merenelävä ja ihanan turkoosi vesi


Laiturit on ihania <3

Sunny Isles beach



Vierailu Wynwoodissa oli turvallinen ;)



Ukkoskuuro yllätti



Loppuun pari yötä parisuhdeaikaa Fort Lauderdalessa <3

ENJOY!


Kilppari nousi munimaan, ei häiritty <3 




Vikan päivän kruisailua



Pieni kahvi ;)

Back to airport :(

Sellainen reissu kuvina. Sydän jäi taas tuonne ja uusi reissu suunnitteilla.. siitä seuraavassa <3