Goodbye California!

Nyt eletään perjantaita ja ollaan lentokentän hotellissa odottamassa aamun lentoa Miamiin. Tietyllä tavalla haikea fiilis, kun pitää lähteä täältä Kaliforniasta pois. Olisin voinut olla pitempäänkin! Tämä on ollut yksi elämäni parhaita kokemuksia, eikä ole ollut ikävä kylmää talvea  (vaikka on täälläkin välillä paleltanut), ainoastaan ihmisiä on ollut ikävä. Mutta onneksi nyky-yhteiskunnassa yhteydenpito on helppoa :D

Matkanteko on sujunut erinomaisesti, ilman suurempia kähinöitä tuon puoliskon kanssa. Päinvastoin, olemme entisestään lähentyneet, meillä on ollut tosi hauskaa yhdessä ja ollaan naurettu varmaan seuraavankin kymmenen vuoden edestä. Nyt tuntuu ihan hölmöltä, että etukäteen stressasin asioita, koska kaikki on sujunut lähes täydellisesti (ainahan matkassa pieniä mutkia on, vessa tulvii tai netti ei toimi, ajetaan väärästä liittymästä jne, mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä). Täytyy sanoa, että matkustaminen on tässä maassa tehty helpoksi ja minunkin palikkaenglannilla pärjää. Todellakin, lähtisin uudestaan milloin vaan ja tänne täytyy vielä päästä uudestaan... pieni osa sydämestä jää tänne. Ihmiset on mahtavia, tunnelma rento, ajaminen ja liikkuminen helppoa, aurinko paistaa suuren osan ajasta (vaikka sitä vaan auton lasin läpi on katseltu ja kattoikkunasta käsiä heiluteltu) ja maisemat upeita. Ei riitä sanat hehkuttamaan tätä paikkaa... Jännittää nyt vaan pidänkö Floridasta yhtä paljon!?!

Highway 1

Venice

Santa Monica ja käärme

chillailua altaalla

ajoa...

upeita maisemia...

lisää ajoa

Äsken palautettiin auto. Kävimme kärrin San Franciscon kentältä 22 päivää sitten ja maileja tuli mittariin 2700 eli 4300 km kolmeen viikkoon. Tulihan siinä istuttua, mutta  kertaakaan aika ei käynyt pitkäksi ja tasan yhden blogitekstin kirjoitin autossa (vaikka suunnitelmissa oli tehdä kaikkea automatkalla, mm sudokut on täyttämättä). Auto palautettiin tänne Los Angelesin kentälle (LAX), josta huominen lento lähtee. Vuokraamisessa käytettiin eautovuokraamo.comia ja kaikki toimi kuin junan vessa, voin todella suositella Alamoa ja eautovuokraamoa. Saimme vielä privaattikyydin hotelliiin auton palautuksen jälkeen (vaikka olin valmistautunut kävelemään tuon 2 km matkan ;). Ikävä tulee tätä paikkaa! Viimeinen hieno illallinen ja lento kohti lämpöä...

kokkailua kaasuhellalla

sviitti

viihdettä

elämyksiä

yhdessä!

(huom. teksti julkaistu Floridassa noin 1 vrk myöhässä).

Huntington Beach ja Mahti-Ankat

Tiistai aamuna huristeltiin tänne Huntington beachille. Muutama päivä ollaan vaan levätty ja kerätty energiaa tulevaa lentoa ja Karibian risteilyä varten. Loppupeleissä tämä matkustaminen on aika rankkaa Säät ovat olleet hieman paremmpat, kun Santa Claritassa, mutta ei täälläkään liian lämmin ole, että rannalle huvittaisi mennä saatikka uimaan. Sellaista +18 ja puolipilvistä, ihan kuin meidän kesä. Onneksi on tätä aikaa vielä Floridassa, niin ei tarvitse huolehtia rusketuksesta ;)

Huntington beach

Huntington beach on oikein idyllinen kylä tässä Losin kupeessa. Asunalueet hienoja, eikä ruuhkatkaan vaivaa samoin kuin lähellä Losia. Ajettiin Santa Claritasta 100 km tänne ja matkaan meni noin tunti, kun ihme kyllä päästiin huristelemaan ilman suurempia ruuhkia (kello oli 13-14, eli totta se on: päivällä liikenne on rauhallisempaa). Antti on keskittynyt töihin, ollaan käyty treenaamassa ja keskiviikkona oli NHL-peli, Mighty Ducks Anaheim vs. Ottawa Senators. Täytyy sanoa, että vaikka en mikään jääkiekon ystävä ole, peli oli varsin viihdyttävä. Tai ei itse peli vaan yleisö :). Yleisö eläytyi aivan täysillä peliin!

Matka meiltä Anaheimiin oli noin 20 km ja olin ennakoinut hieman, että ruuhkia saattaa olla ja suunnitellut reitin niin, ettei tarvitsisi mennä motareita. No  Antti kuitenkin halusi mennä motarin kautta ja ruuhkassa sitten istuttin, eipä kannata uskoa minua. Kyllästyttiin ruuhkaan ja navin kartoista selailin pienempiä teitä, joita sitten lopulta päästiin ajamaan melko joutuisasti. Tuohon 20 km matkaan meni siis tunti, oltaisi päästy vähän nopeammin ilman tuota motariosuutta.

Parkkipaikan löytäminen oli ensimmäinen haaste saavuttaessa Honda centerille, kun opasteet eivät olleet kummoiset. Mutta saatiin auto parkkiin, 16 dollarin hintaan ja lähdettiin etsimään sisäänkäyntiä. Itse halli on melko pienen näköinen, mutta vetää porukkaa sisäänsä tuhansia.Onneksi täällä ei tarvinnut jonotella juuri mihinkään, vessoja ja virvoikkeita oli joka mutkassa. Käytiin vähän shoppailemassa tuliaisia intohimoisemmille jääkiekkofaneille ja etsittiin penkit. Meillä oli varmaan halvimmat mahdolliset liput katon rajassa ja rappusten kävely päiväisen jalkatreenin jälkeen tuntui melko haasteelta, mutta paikat olivat kyllä loistavat. Sieltä näki erinomaisesti, jos ei ollut korkeanpaikan kammoa. Ensimmäiset erät olivat aikamoista puulaakia, mutta vikassa erässä alkoi jo tapahtumaan, kun pelaajien käämit kävi vähän kuumina ja pari tappeluakin saivat aikaan.

Honda center

Ennakoitiin vähän ja lähdettiin hieman ennen pelin loppua, ettei olisi tarvinnut istua taas ruuhkassa. Ducksit hävisivät, joten ei siis haitannut lähteä aiemmin. Päästiinkiin ajamaan melko ruuhkatta Anaheimista takaisin Huntingtoniin.

Kaikkiaan mielenkiintoinen kokemus tuo NHL-peli. Nyt tiedän miksi jenkit tykkää Vegasista ja urheilutapahtumista, niissä julkijuopottelu on sallitua ja kuuluu asiaan. Eivätpä siis paljon eroa suomalaisista. Ei ehkä tarvitse mennä toista kertaa, en niin intohimoinen jääkiekkofani ole, mutta baseball-peli jäi kiinnostamaan, kun ajettiin LA Angeles stadionin ohi. Aika vaikuttava pytinki tuokin, ehkäpä löydämme itsemme vielä baseball-pelistä Floridassa...

Salia, sushia ja Secret...

Nyt kun ollaan oltu kolme viikoa tien päällä, alkaa matkan teko olla jo hieman uuvuttavaa. Mutta siksipä tälle viimeiselle viikolle Kaliforniassa ei ole sovittu mitään ihmeempiä menoja, kuin 1 NHL-peli :D. Maanantaina nukuttiin pitkään (Antin yö meni yskiessä ja minukään en osannut kunnolla nukkua, kun mietin koko ajan häiritseekö yskiminen airbnb-emäntäämme). Ja edellisen päivän huvipuistoilu tuntui vieläki mahassa aamupalan jälkeen... en oksentanut, mutta sellainen jännä olo oli ;)

Antti teki aamun töitä ja minä hengailin ja surffailin. Eikä tosiaan haitannut olla sisällä, sillä ulkona oli edelleen aika vilpoinen +14 keli ja vettä satoi kuuroina. Päivän suuri suunnitelma oli päästä kuntosalille, kun tuo isäntä koki olevansa jo kunnossa (olin hieman eri mieltä, mutta eipä se auttanut vastaan sanoa...kun ne ei usko, ei ne usko.). Suunnattiin noin 10 km päähän LA Fitness salille, jonne asiakaspalveluhenkinen myyjä sai meidät ottamaan kahden kuukauden jäsenyyden. Pitihän se ottaa kun halvalla sai. No nyt mietitte, että onpa ne tyhmiä kun ottaavat noin pitkän jäsenyyden ja ollaan täällä enää vajaa viikko. Niih, mutta kun noita LA Fitness saleja on Floridassakin, päästään siis treenaamaan jokaisella LA Fitness salilla missä vaan tuolla kortilla. Meiltä kahdelta hintaa kahdelle kuukaudelle tuli 150 dollaria (37,5 dollaria/kk/hlö) ja kun miettii, että kertamaksu on yleensä 15-20 dollaria henkilö, niin jo tämän viikon treeneillä tuo kortti maksaa itsensä takaisin. Nyt siis treenataan salilla eikä crosfittailla...

Treenin jälkeen oli tietysti kammottava nälkä, joten evästä piti saada justnythetieikäkohta. Onneksi salin vieressä oli japanilainen ravintola, josta sai mielettömän hyvää sushia. Antin mielestä sushi on yhtä epäterveellistä kuin mäkkärin purilaiset, mutta sain tahtoni läpi tällä kertaa ja näyttihän tuo hällekin maistuvan :).

Kyllä, se on sushia...

...baked rolls, nam!

Nyt on selkeästi ollut minun päiviä ja tuo pahempi puolisko on joutunut joustamaan työjutuistaan, sillä seuraava osoite oli ostoskeskus. Minun piti edelleen saada ne biksut risteilyä varten ja olin jo etukäteen surffaillut ja pari kertaa pikaisesti liikkeessä käynyt kuolaamassa. Eli tietenkin piti päästä Victoria´s Secretin liikkeeseen. Enkä halunnut mennä sinne kiireen kanssa vaan sovitukseen piti varata aikaa. Antti oli mukana makutuomarina ja löysin ne mielettömän ihanat bikinit +  ehkä muutamat alusvaatteet ja jotain tuoksuja. Eli tuloksekas reissu, ei ehkä halvimmasta päästä ;)

Six Flags magic mountain -unelma todeksi!

Airbnb-asuntomme Santa Claritassa oli oikein jälleen miellyttävä, sijainti rauhallisella alueella, omistaja opettaja nainen oikein mukava ja mikä tärkeintä, sänky hyvä nukkua. Hyvällä pohjatyöllä (palautteiden lukemisella) saa kyllä mukavan majoituksen edullisesti. Eikä minua edes enää häiritse, se että ollaan ihmisten kodeissa. Mukava vaihtaa ajatuksia ja kielitaito harjantuu.

Mutta syy miksi valitsimme majapaikaksi Santa Claritan oli tietenkin huvipuisto, joka on lähellä. Nimittäin minun suuri unelma Six Flags magic mountain -vuoristaratapuisto. Haave meinasi kuitenkin kariutua, kun rupesin katsomaan netistä aukioloaikoja. Puisto on talvella auki vaan viikonloppuisin. Sunnuntai oli jo sovittu Antin työpäiväksi ja huvipuistoon oli tarkoitus mennä maanantaina. Siinä meinasi itku päästä, koska odotukset olivat suuret. No, onneksi Antti jousti ja uhrattiin sitten sunnuntai huvipuistoilulle (Antin asiakkaat ja muut menot joutuivat nyt odottamaan).

Vaikka säätilaksi oli luvattu vesisadetta, ei se meitä suomalaisia sisukkaita haitannut. Eipä näköjään haitannut muitakaan turisteja, kun puistoon oli melkoiset jonot jo moottoritiellä. Meidän aamun lähtö venähti noin klo 11 (puisto aukesi 10.30) ja parkkipaikka oli jo melkoisen täynnä tuossa vaiheessa. Siinä vielä idealistisesti kuvittelin, että puisto vetää hyvin porukkaa eikä tartte paljoa jonotella, sataahan kuitenkin vettä ja ei ole edes high season. Saatiin liput pahemmin jonottelematta, mutta Antin piti lähteä turvatarkastuksen jälkeen autolle viemään gopron selfietikku, kun sitä ei puistoon saanut viedä. Niin, sinne parkkipaikallehan ei ollut mikään lyhyt matka kävellä. Sain odotella sen 20 minuuttia tuota reissua... porukkaa lappoi puistoon ihan mukavasti tuolla aikaa.

Antti oli itse vielä kipeä, eikä halunnut lähteä minun kanssa laitteisiin. Menin siis ensimmäisenä Apocalypse puurataan, johon jonotin noin 40 minuuttia, puolet vesisateessa ja puolet sisällä (siinä sisällä vaatteet onneksi ehti hyvin kuivua). Ihan jees rata, vähän turhan kevyt minun makuuni ja aikamoista ryskettä, puurata kun oli. Seuraavaan laitteeseen, jonotusaika kortti näytti 2 tuntia. Mitäh?!! Oikeasti porukkaa oli tullut niin paljon, että jokaiseen laitteeseen oli vähintään tunnin jonot. No, ei auttanut kun taipua ja maksaa vähän rahaa Flash passista, jolla saat valittua laitteen ja ajan, jolloin voit kävellä pitempien jonojen ohi. Tuo oli kyllä päivän pelastus. Olisin ehtinyt käydä ehkä 3-4 laitetta päivän aikana, kun flashpassilla kävin kaikki mitä halusin, 8 rataa. Kaikki radat ei valitettavasti sateen takia olleet aukikaan, tai välillä menivät kiinni. Kuten Goliath, johon flashpassilla kävelin sisään ja laittoivat sen juuri kiinni nenän edestä. Voi niitä, jotka olivat jonottaneet sen 2 tuntia... olisi ehkä ketuttanut.

jonotusta sisällä

eka rata

Etuilupassi oli siis rahansa väärti. Kun ei tänne kovin montaa kertaa elämässä tulla. Onneksi Anttikin jaksoi kiltisti toimia laukunkantajana kun minä kävin laitteissa. Jokaisen laitteen jälkeen tulin vaan suuurempi hymy naamalla takaisin, sitä Antti jaksoi ihmetellä. Mutta ne oli vaan niin mahtavia laitteita. Tämän jälkeen ei Lintsi tunnu miltään! Kävin radat seuraavassa järjestyksessä:

1. Apocalypse
2. X2
3. Lex Luthor: Drop of doom
4. Green Lantern: First flight
5. Revolution
6. Tatsu
7. Goliath
8. The Riddler´s revenge

Flash pass

Youtubesta löytyy videot kaikista, ja Anttikin väsää oman videon kunhan ehtii. Mutta oli yksi parhaita päiviä minun lomassa :). X2:seen kävelin flaspassilla suoraan sisään, muihin jonotin noin 20 minuuttia. Tietää seuraavankin kerran ostaa tuo etuilupassi, täällä näköjään on vähän enemmän tuota populaa kun Suomessa. Kuuteen asti jaksoimme puuhaa, olisin jaksanut pitempäänkin mutta kyllä maha ja pää meinasivat pari kertaa pyöräyttää ympäri (vaikka kuvittelin, että minulla on teräsvatsa). En kuitenkaan oksentanut ;)! Kuvia en edes muistanut ottaa, kun olin niin fiiliksissä... pari räpsyä Antin lainattuja.

Death Valley ja Sequoia

Vegasista lähdettiin seuraavaan kovasti odotettuun paikkaan Death Valleyhin. Aamusta heräsin pirteänä kuin peipponen kahdeksalta (täytyy sanoa että yöunet jäi vähän lyhyemmiksi tällä kertaa), mutta aurinko paistoi niin korkealta taivaalla, että luulin kellon olevan jo yli puolen päivän. Siinä otettiin skype-yhteys minun vanhempiin, jotka nauttivat auringosta Kanarialla, onneksi kelit on sielläkin suosineet. Hotelliin ei kuulunut aamupalaa, joten uloskirjauksen jälkeen käytiin Jack in the Boxissa aamupalalla. Joka ikisessä kaupungissa ollaan Jaskaa laatikossa tuijoteltu ja pitihän se kokeilla, miltä hampurilanen aamupalaksi maistuu :D. Minä otin kyllä ihan aamiaisleivän munalla ja pekonilla... maistui!

Seuraava majapaikka oli varattu Ridgecrestistä, jonne suorin tie ei suinkaan ollut tuon Death Valleyn kautta. Mutta koska täällä ollaan, niin sadan tai kahden sadan kilometrin heitto ei enää tunnu paljolta. Ja olihan se ajo sen arvoista. Tultiin Death Valleyhin idästä päin ja ensimmäinen etappimme oli Dante´s View, ja voi mahtava sitä näkymää! Ei olisi uskonut aavikon läpi ajaessa mikä maisema siellä odottaa. Näköalapaikka oli noin 1,6 km korkeudessa ja siitä näki pitkälle laaksoon. Ajomatka ylös ja alas tuntui korvissakin kipuna. Mutta oli matkan ja kivun arvoista. Aika meni siivillä ja ajomatkakin taittui nopeasti. Yhteensä Ridgrecrestiin taisi kilometrejä tulla lähemmäs 400.

Dante´s view

Nuo maisemat Death Valleyssa vetivät vertoja kyllä Grand Canyonillekin. Enpä osaa sanoin kuvailla luonnon mahtavuutta, kivimuodostelmia, korkeuseroja, aavikkoa, hiekkadyynejä... se pitää itse kokea! Oltiin molemmat todella vaikuttuneita tuosta paikasta. Oikeasti tuo monen sadan kilometrin ajokaan ei tuntunut missään (paitsi illalla hotellihuoneessa, umpiväsynyt). Aavikolla lämmintä oli parhaimmillaan 86 farenheitia eli noin 30 astetta celsiusta. Ihan sopiva keli meillle ja autolle, ei ylikuumenemisen vaaraa :). Takapenkin kylmälaukku oli ladattu juomia täyteen ja bensaa tankattu lähtiessä, mutta kieltämättä välillä pitkiää suoria ajaessa (kännykässä ei kenttiä) mietitytti että mitäs jos jotain sattuu. Tuolla kun ei ruuhkista tarvinnut kärsiä ja vastaan tuli autoja aika harvoin. No onneksi ei mitään sattunut ja päästiin illan pimetessä pois aavikolta. Pikainen iltapala ja kaaduttiin sänkyyn...

Lauantaina ajosuunnitelma oli hieman avoin. Heräsin taas kahdeksalta, kun Antti oli tunnin torkuttanut omaa herätystään (ärsyttävää, mutta olin niin väsynyt etten jaksanut siihen reagoida, oma kello kun soi herään samantien). Mietittiin ajokuvioita, kun minun haave oli Sequoian kansallispuisto ja punapuut, mutta se tietäisi taas ainakin 100 km pitempää lenkkiä. Aamuaurinko paistoi niin ihanasti ja kun nyt kerran täällä ollaan, eikä tälle päivällä muita suunnitelmia ollut päätettiin lähteä ajamaan. Suunnittelu kesti niin kauan että myöhästyttiin aamupalalta (en kyllä edes ollut kysynyt/selvittänyt monelta aamupala loppuu eli klo9), oltiin puoli kymmenen menossa syömään ja  onneksi respan täti oli sen verran mukava, että jousti eikä kerännyt loppuja ruokatarpeita nenämme edestä. Saatiin siis evästä ja kahvia, jotta päivä lähti käyntiin.

Lähdimme siis ajamaan kuitenkin kohti Sequoain kansallispuistoa ja ensimmäinen osoite oli Kernville -niminen kylä. Lähestyimme puistoa etelästä ja keli oli täydellinen, noin 20 astetta celsiusta ja aurinkoinen. Google maps oli antanut ajo-ohjeet Trail of 100 Giants puiden luo, eikä kertonut että tiet olisivat kiinni. Tiet ja maisemat olivat jälleen kerran upeat ja nähtiin muutama korkea punapuu matkalla, mutta ystävällinen puistonvartija kertoi että tiet ovat kiinni joka suunnasta korkeimmille kohdille, eli juuri noille nähtävyyksille :( ja avautuvat vasta maaliskuun lopulla. Kiva, no olipahan muuten hienot maisemat. Ei kun u-käännös ja nokka kohti Santa Claritaa, jossa seuraava airbnb-majapaikkamme sijaitsi..

Aavikkoa

Jos puut oli isoja, niin oli kävytkin

Viihdettä Las Vegasissa

Torstaiaamuna hieman laiskoteltiin ja kun ei ollut sen ihmeellisempiä suunnitelmia kuin kuvata Vegas-kyltti, niin lähdettiin liikenteeseen puolen päivän aikaan. Huoneessa oli ihana vaan nautiskella aamun rauhasta ja porekylvystä samalla kun Antti teki töitä...

Saatiin auto valet parkista (eikä ollut autopoika koskenut meidän likapyykkipussiin takapenkillä, harmi...olisi voinut pestä ne samalla) ja lähdettiin kylttiä metsästämään. Vaikka olen sanonut, että täällä ajo on helppoa, niin on se silloin kun tietää mihin menee ;)... navi ohjaa aina pikkuisen viereen ja tälläkin kertaa jouduimme pari u-käännöstä tekemään, että päästiin kyltin parkkiin oikeasta risteyksestä. Onneksi täällä tuon isännänkin kärsivällisyys on kasvanut liikenteeessä, ei enää ihan pienestä hermostu (minä en ole vielä ajanut niin paljoa ;).

Päätettiin ajaa päivänvalossa Vegas Bulevardi eli Strip toiseen päähän. Illallahan tuo on paljon hienompi valoineen ja meluineen, mutta oli se ihan ok päivälläkin. Aikalailla kadun loppupäässä oli Stratosphere -tornihotelli, jossa tornin huipulla on muutama huvipuistolaite, sinne oli tietenkin pakko päästä. Ajettiin auto hotellin selfparkiin ja lähdettiin etsimään pääsyä torniin. Onneksi täällä on hyvät opasteet, muuten olisi ihan hukassa noiden kasinojen ja kauppojen keskellä, joita lähes joka hotellissa on.

Löydettiin tornin juurelle ja osattiin jo automaatista ostaa liput sisäänpääsyyn ja minulle yhteen laitteeseen (sisäänpääsy 20 dollaria ja laitelippu 5 dollaria, hotellin asiakkaat pääsevät kuulema ilmaiseksi torniin). Hissillä kerrokseen 108 ja onneksi ensin oli maisemaravintola vastassa, ettei tarvinnut suoraan ulos hypätä. Anttia nimittäin alkoi vähän pelottaa tuolla korkealla, minusta se oli vaan tosi siistiä! Pääsin myös big shot -laitteeseen ja se oli mahtava!  Katsokaa vaikka video:

Tämän jälkeen pää pyörällä navin osoitteeksi Walmart, josta etsittiin Antille osia GoProon (tulevaa huvipuistoseikkailua varten ;). Ei löytynyt, mutta itselle löysin hiusraudan, jolla saa suoristettua ja kiharrettua tukkaa 21 dollarilla, Remington vielä ettei ihan kämyisin versio. Tuossa vaiheessa oli jo aika iso nälkä ja kurvattiin läheiseen meksikolaiseen syömään oikeata meksikolaista ruokaa, nam. Ilta vierähti huoneessa hieman kuohuvaa nauttien ja käytiinpä sitten Hakkasan -clubilla katsomassa Calvin Harrista, oli se ihan jees :). Toinen vaihtoehto olisi ollut joku Cirque de soleil näytös, mutta oltiin niin myöhään hotellilla etten jaksanut enää lippuja lähteä metsästämään. Olisi kai ne netistäkin saanut... no toisella kertaa sitten.

Ajopäivä Vegasiin

Keskiviikko ja ajoa kohti Las Vegasia.

Kylläpä taas nukutti, kotiin pitänee ostaa hotellin sänky kun nämä on niin miellyttäviä nukkua (voi tietysti olla että sitä on niin rättiväsynyt matkustuspäivistä, että sammuu kuin saunalyhty). Antti oli aamulla edelleen niin kipeä ettei kyennyt aamupalalle, joten kävin yksin. Jännä juttu, että noissa motelleissa joita olemme käyttäneet on ollut yhtä hyvä aamupala kuin tässä hotellissa. Sain ihan luvan kanssa viedä Antille aamupalan huoneeseen, täällä on asiakaspalvelun taso kohdallaan...

perusaamupala

Kymmenen aikaan saatiin tavarat kasaan ja auto startattiin kohti Vegasia, ajomatkaa tiedossa noin 400 km. Minä sain riemusta kiljuen ajaa :D... Tiet oli melko ruuhkattomia ja rekatkin posottelivat noin 75 mailian tunnissa (130 km), joten oltiin aika joutuin matkan puolivälissä Kingman nimisessä kylässä, jossa pysähdyttiin syömään jossain Redneck-kuppilassa, edelleen legendaarisella tiellä 66. Oli muuten ensimmäinen "pikaruokapaikka", josta sai kunnon kanasalaatin. Nimeä en valittevasti muista ja kuvailutkin jää nykyään vähemmälle... uutuuden viehätys on kadonnut. Mutta täytyy sanoa, että hienoja nämä pikkukylät ovat olleet, ihan kuin jostain jenkkileffoista ;)

Ruuan jälkeen Antti tunsi olonsa jo paremmaksi. Taisi kyllästyä minun etanan nopeaan ajoon ;) kun halusi itse ajaa loppumatkan. Seuraava etappi olikin sitten Hoover dam. Täytyy sanoa että matka taittui todella nopeasti. Nopeusrajoitus oli 65 mailia tunnissa, mutta kukaan ei ajanut niin hiljaa... täällä mennään liikenteen mukana. Maisemat oli jälleen kerran huikeat, miten erämaakin voi olla niin kaunista. Ajettiin risteyksen ohi, josta Antin mukaan padolle pääsi. Minä olin lukevinani kyltistä 3 mailia, joten ajettiin sitten kuitenkin oikeaan paikkaan. Naisia kannattaa kuunnella (taas kerran olin oikeassa, mikä siinä on niin vaikeaa myöntää ;).

Ilma oli lämmennyt mukavasti ja padolla oli sakkia katsomassa taas muutama muukin meidän lisäksi. Mitähän nämä ruuhkat on sitten high seasonilla, kun nyt on jo porukkaa joka paikassa (varsinkin japanilaisia, jotka ovat röyhkeämpiä kuin venäläiset). Onneksi mahduttiin padolle ja siltakaan ei vajonnut meidän painosta. Vaikuttava paikka tuokin. Olin etukäteen lukenut, että pysäköinti hieman ylempänä tien varressa on maksutonta ja parkkipaikat alhaalla maksullisia (10 dollaria!), siispä taas säästäväisinä parkeerattiin ylemmäs ja parit räpsyt, käynti sillalla (Anttia hieman huimasi) ja menoksi. Me ollaan nopeita ja tehokkaita, ehditään nähdä paljon.

Las Vegasissa oltiin puoli neljän aikaan, mikä oli hieman harmi koska olisin halunnut saapua pimeällä. Ajettiin suoraan hotelliin MGM Signatureen, josta oli varannut sviitin kahdeksi yöksi 85 €/yö hintaan (+resort fee 55 €). Ihme kyllä saatiin huone samantien, vaikka olin varautunut odottamaan ja jonottamaan. Ajettiin hotellin portista sisään ja hienosti auto valet parkkiin (sisältyy hintaan, ainoastaan 1-2 dollarin tippi pojille kun auto tuodaan takaisin). Hotellin valinta osui nappiin, koska alakerrakassa ei ole kasinoa niin kuin muilla hotelleilla. Ihanan rauhallinen sijainti mutta kuitenkin lähellä kaikkea. Huone oli mieletön.

Pimeä ehti tulla ennen kuin päästiin ulos hotellista. Niin, yksi pieni juttu... pääkadulle eli Stripille kävellään MGM Grand hotellin kautta, jonne pääsee sisäkäytäviä pitkin ja ISON kasinon läpi. Meillä meni yli 15 minuuttia päästä ulos hotellista, kauppojen, ravintoloiden ja kasinon ohi. Ei se ollut ongelma, viihdyttävää lähinnä. Kävelyyn tottuneina ihmettelin myös ihmisten kommentteja eri hotelleista, kuinka ne on kaukana tai lähellä kaikkea. Minun mielestä kaikki oli kävelymatkan päässä.

Käytiin syömässä Hard Rock Cafessa ihan perusjenkkimättöä. Mielestäni yliarvostettu paikka ruuan suhteen, ananasmojito oli hyvää :). Jatkettiin tsippailua ylöspäin Stripillä, Antti jaksoi kuvata kaiken mahdollisen ja mahdottoman. Pysähdyttiin Bellagion eteen suihkulähteille, joka oli ainakin minulle hienoinen pettymys, odotin hieman erilaista nähtävyyttä. Hienostihan se vesi tanssi musiikin tahtiin, joo mutta that´s it. Kadun valot ja äänet olivat tähän astiseen rauhaan ja seesteisyyteen tottuneelle hieman liikaa, eikä jaksettu Ceasars Palacea pitemmälle. Sinnekin meinattiin sisällä eksyä, kun kauppoja oli noin 3xMatkusta enemmän. Tämä paikka on jotain käsittämätöntä ja isoa. Huh.

Onneksi sänkykin oli iso ja hyvä nukkua, sillä todellakin nukutti...