keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Kokemuksia Supersaverista

Kuten aiemmin kerroin, jouduimme peruuttamaan lentomme lentoyhtiön aikataulumuutosten vuoksi. Lennot oli ostettu Supersaver.com -palvelusta, jota kerran aiemminkin olen käyttänyt kotimaan lentojen varaukseen ja tuolloin ei ongelmia ollut.

Supersaverhan lupasi palauttaa rahat perutuista lennoista 2-8 viikon sisällä. Laittelin useaan otteeseen viikkojen aikana viestiä asiakaspalveluun, josta vain pahoiteltiin tilannetta ja pyydettiin (automaattisella viestillä) kärsivällisyyttä odotukseen. Lisäksi soitin asiakaspalveluun kaksi kertaa, tosin palvelua sai ainoastaan intian englannilla, joten koin mieluisammaksi vaihtoehdoksi tuon viestittelyn. Olisi mukava saada rahat takaisin, kun uudet lennotkin piti varata. Kun sitten kaksi kuukautta tuli viime perjantaina täyteen, en enää jaksanut kärsivällisesti odottaa vaan laitoin tulikiven katkuisen viestin ja vastaukseksi sain: 

Dear Sir/Madam,
I am contacting you on behalf of the refund department.
We can see that you have made a attempt to purchase but the amount has never been captured by us.
You need to contact your bank to make them to release the reservation of the amount.

Status    The attempt failed
StartTime    2017-01-05 21:22:55
EndTime    2017-01-05 21:35:55

Status    The attempt failed
StartTime    2017-01-05 21:36:47
EndTime    2017-01-05 21:37:11

Öö? Todella erikoinen vastaus. Soitin heti viestin saatuani American Expressin asiakaspalveluun (lennot oli ostettu Amexilla), eikä sieltäkään kyllä tätä viestiä ymmärretty eikä rahojen palautuksesta ollut mitään merkkejä. Lennothan oli varattu jo elokuussa ja veloitus lähtenyt tuolloin. Onneksi Amexin suomenkielinen ystävällinen asiakaspalvelija ehdotti, että he selvittävät asiaa ja katevaraus palautettiin kortille jo parin päivän sisällä. Iso kiitos siis American Express, jatkossa maksan aina lennot joko Amexilla tai luottokortilla, niin mikäli ongelmia tulee saan palvelua. Enkä tule käyttämään Supersaveria ikinä, sillä sieltä ei vieläkään ole kuulunut mitään ja todennäköisesti olisin saanut odotella rahojani hamaan tulevaisuuteen, jollen olisi ottanut yhteyttä korttifirmaan. Melkoisen surkeaa palvelua siis Supersaverilta. Ja kyseessä oli kuitenkin kuuden hengen lennot eli kohtuullinen summa euroja olisi jäänyt saamatta. Näin tällä kertaa... ja uusia lentoja en todellakaan varannut Supersaverilta ;) vaan Sembolta (jota myös aiemminkin olen käyttänyt useamman kerran menestyksekkäästi). 

Matka lähenee ja reilun kahden viikon päästä suuntana unelmien USA... 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti