Helteisessä San Diegossa

Perjantaista en jaksanut erikseen kirjoitella, koska päivä oli melko tylsää ajoa. Päästiin aamulla lähtemään hieman ennen yhtätoista Losista ja kuviteltiin ettei tarvitse ruuhkissa junnata. Suunnaksi otettiin jälleen Hwy1 eli ykköstie, jota päästiin vähän matkaa ajalemaankin Santa Monicasta. Sitten tie liittyi (ja navi ohjasi) pahamaineiselle 405-moottoritielle. Jo Losista pääseminen kesti kauan, mutta kun päästiin tuolle freewaylle niin saatiin vähän esimakua tulevasta. Ruuhkaa, ruuhkaa, ruuhkaa... niitä ei Suomessa tule ikävä, vaikka moni muu juttu täällä toimii paremmin (esim julkisia vessoja on joka paikassa, eikä missään ole roskia vaan roskiksiakin löytyy joka kulmasta ja autoilu on tehty muuten äärimmäisen helpoksi).

ruuhkaa motarilla

30 km/t köröttely nelikaistaisella moottoritiellä ei jostain kumman syystä huvittanut 30 asteen helteessä. Joo, tietty matkapäiväksi piti sattua superloistava kelikin. Päädyttiin sitten jälleen Pacific highwaylle ja ajelemaan pienempiä teitä. Ohitettiinkin aivan mielettömiä rantamestoja (yhdelle niistä vielä mennään ennen pois lähtöä :D). O.C:n alueella vastaan tuli autoja, joista Suomessa saa vaan uneksia. Miettiin matkalla, että mssähän se Teemu mahtaa asua... pitää moikata jos tulee vastaan ;) (suurin todennäköisyys törmätä siihen lienee ehkä sitten Honda Centerillä Anaheimin pelissä).

-

-
Pysähdyttiin syömään Newport beachin alueella vähän hienompaan ravinteliin. Luultiin siis, että kyseessä on (kyltin perusteella) ihan normi rantaravintola. Siinä vaiheessa kun kurvattiin pihaan olisi pitänyt tajuta, että kyse oli hieman hintavammasta yläluokan juppimestasta, kun pysäköinti oli Valet parking (parkkipoika pysäköi ja hakee auton) ja pihassa pelkkiä Bentleyitä, Ferrareita ja muita luksusautoja. Me sitten Fordilla kurvattiin pihaan, mutta saatiin kyllä hieman eroavasta vaatetuksestammekin huolimatta erinomaista palvelua. Ruoka oli hyvää, hawailijaista. Mikäs siinä oli syödessä hienostorouvien seurassa :D (ei sentään kehdattu ottaa paikassa kuvia edes ruoka-annoksesta ;).  Eikä hinta nyt aivan mieletön ollut, 60 dollaria alkusalaatti ja pääruoka (jaettiin kun annokset täällä on välillä megaisot) juomineen.

Loppumatka sujui edelleen ruuhkissa ja oltiin perillä San Diegossa puoli kuusi, eli 200 km matkaan meni tuolla pienellä ruokapysähdyksellä ja yhdellä lyhyellä pissitauolla 6,5 tuntia. Terve. Ei tule ikävä. Mitenkähän meidän maanantain tuleva 600 km taittuu!?! No perillä San Diegossa odotti uusi Airbnb-huone, ihanasta viktoriaanis-tyylisestä asunnosta, jossa on uima-allas ja mahtava takapiha. Ihana kirjoitella näitä juttuja viinilasin äärellä altaan kajossa, kun ilta on lämmin ja heinäsirkat huutaa.

käynti huoneesta omalle patiolle

Lauantaina oli alunperin suunnitelma mennä SeaWorldiin katsomaan tappajavalasta, mutta Antti löysi Orlandosta paremman vuoristoradan ko puistosta, joten jätämme nyt senkin puiston Orlandoon (kuten myös Universalin). Sää täällä on kuulemma helmikuuksi poikkeuksellinen (täälläkin on talvi), normaalisti täällä ei ole näin lämmin tähän vuodenaikaan. No minua ei haittaa! Antin aamu menikin töitä tehdessä ja minä loikoilin altaalla ja otin torkkuja takapihan valtavalla sohvalla. Iltapäivällä pääsimme vihdoin liikenteeseen ja suuntana U.S.S Midway, lentotukialus. Antin piti päästä taas vetämään burpeeta sielläkin (videot löytyy Antin youtube-kanavalta, linkit facebookissa). Eipä taas yhtään nolottanut, kun yksi hyppii ja minun piti kuvata ja ympärillä jokunen muukin aluksella vieraileva turisti... suomalaisilla on pokkaa :D

ei huono keli auringonottoon

pienet päikkärit

komeita miehiä lentotukialuksella

Lentotukialuskierrettiin melko nopeasti, koska se oli menossa kiinni ja olin piheyksissäni ottanut vain tunnin parkkiaikaa (8 dollaria sekin, tuplasti tai triplasti jos olisi ollut pitempään). Antti oli tietenkin hikinen pomppiessaan aluksen kannella tässä helteessä farkut ja pitkähihainen päällä (mikä kumma siiinä on ettei se usko minun neuvoja, sanoin sille että ulkona on lämmin)! Lähdettiin siis takaisin asunnolla vaihtamaan vaatteet. Onneksi täällä ei noihin välimatkoihin mene aivan yhtä kauan kuin Losissa (matkaa 10 km), paitsi jos navi ohjaa käyttämään ihan ihme reittejä. Ajettiin sitten vanhan kaupungin läpi kevyessä ruuhkassa ja puolisen tuntia meni kun päästiin perille. Matkalla sai kyllä hienoja kuvia vanhasta kaupungista. Täällä huomaa hyvin tuon meksikon vaikutuksen, vähän espanjalaistyylisiä rakennuksia.

old town San Diego

Käytiin sitten illalla syömässä vanhassa kaupungissa. Nälkä oli melkoinen ja ensin tiiviin parkkipaikan metsästyksen jälkeen, minulle meinasi iskeä epätoivo kun katsoin ravintoloiden jonoja. Pääkadulla oli jokaiseen ravintolaan kymmenien metrien jonot. Pistäydyttiin visitor centerissä, josta Antti kysyi vinkit syömispaikasta. Saatiinkin osoite Alamo -meksikolaisravintolaan vähän hiljaisemmalle kadulle. Eikä siellä ollut jonoja! Päivä pelastetu nälkäkiukkupuuskilta! Ruoka oli  ihan syötävää, Antin mielestä Panzan burrito on kuitenkin parempaa, minun quesadilla oli oikein hyvä!  Hintaansa nähden paikka oli erinomainen, 3 ruokaa ja juomat 32 dollaria :)

Katkarapu quesadilla

Tälläisen sain välipalaksi päivällä, sokeriton applepie. NAM!